Perttula Pauli, opettaja
Olen Perttulan Pauli Peipohjasta. 60-vuotias matemaattisten aineiden opettaja. Olen toiminut opettajana yli 30 vuotta ensin Vammalan ja sittemmin kuntaliitoksen jälkeen Sastamalan kaupungin palveluksessa. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Anja, joka samalla tavoin on ollut opettajana yhtä kauan ja saman työnantajan palveluksessa kuin minäkin. Hän opettaa myös matemaattisia aineita. Lapsia meillä on kaksi. Poikamme Markus on 25-vuotias turkulainen ja tyttäremme Laura on 27-vuotias porilainen. Lauran perheessä on nelivuotias Anni-tyttö, joten olen siis nykyään Perttulan pappa. Samalla tavoin kutsuimme aikoinaan isoisääni Perttulan Vilhoa, joka oli viimeinen maitoa hevosella Kokemäen Osuusmeijeriin kuljettanut maitokuski. Pappan talossa, Köyliöntien varrella olemme asuneet 1990-luvulta lähtien.
Kymmenisen vuotta elämästäni kului mukavasti jalkapallokenttiä sekä salibandy- ja jäähalleja kiertäen ja pojan pelaamista seuraten. Vanhalla asuntoautolla on tullut myös muitakin maita ja paikkakuntia kierrettyä. Harrastusmuotoista oli myös maanviljelyni, joka kuitenkin loppui maatalouden muuttuessa ja siirtyessä suurempiin tuotantoyksiköihin. Aktiivinen osallistuminen opettajien ammattiyhdistystoimintaan ei sitä vastoin ole loppunut vaan olen siinä ollut mukana koko työurani ajan. Tällä hetkellä olen OAJ:n Sastamalan kaupungin paikallisyhdistyksessä taloudenhoitajana sekä opettajien luottamusmiehenä.
Koulua on sanottu yhteiskunnaksi pienoiskoossa ja niinhän se on. Sen läpi käyvät yhteiskunnan tulevat jäsenet ja tulevaisuudessa asioihin vaikuttavat ihmiset. Koulujen henkilökuntien on annettava heille parhaat mahdolliset eväät tulevaisuutta ajatellen. Anssi Kelan sanoin: heistä tulee muurareita, taksikuskeja, suutareita, autokauppiaita, lääkäreitä…
Peipohjan kiviveistämön takana olevan synnyinkotini saunassa olen kuulemma ensi parkaisuni tässä maailmassa tehnyt ja sen jälkeen asunut ainoastaan opiskeluaikani Kokemäen ulkopuolella. Siksi toimintani Peipohjan kyläyhdistyksessä on luontevaa. Olen nähnyt vilkkaan Peipohjan, jossa oli monia liikeyrityksiä ja hyvät liikenneyhteydet. Maailma on kuitenkin muuttunut niistä ajoista, mutta edelleen mielestäni tarvitaan sitä inhimillistä yhteisöllisyyttä, joka kiteytyy vanhassa sanonnassa: Koko kylä kasvattaa.
Monia voi ihmetyttää, miksi kuusikymppinen mies lähtee ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaaksi? Eikö tuollainen päätös olisi pitänyt tehdä jo aiemmin? Tai jättää nytkin tekemättä? Tässä vaiheessa elämää, kun väistämättä työura alkaa olla muutaman vuoden kuluttua tehtynä, alkaa olo olla aika seesteisen rauhallista. Tässä iässä ei enää pitäisi olla kiirettä. Kunnallista yhteistoimintaa olen nähnyt pitkään työntekijänä muualla ja asukkaana täällä. Siksi mukana luomassa tulevaisuutta Kokemäelläkin.
Sovulla ja sydämellä.
(kuva: Seija Laine Photography)