Seurakuntavaalit järjestetään 20.11.2022
Janne Savolainen, sähköasentaja/muusikko:
Kaikessa päätöksenteossa tulee arvostaa ja ottaa huomioon muiden mielipiteet.
Yhteistyö ja asioista avoimesti keskusteleminen muiden kanssa on mielestäni oikeanlaista päätöksentekoa.
Sanon aina mielipiteeni ja tyhjää äänestäminen ei sovi minun arvoihini.
Olen kahden pienen lapsen (10v. ja 6v. ) perheenisä Kokemäen Penttilänniemestä. Perheeseeni kuuluu myös sairaanhoitaja-vaimoni Hanna, sekä 2 pirteää mäyräkoiraa.
Arkiaamuisin suuntaan Harjavallan Suurteollisuuspuistoon, jossa toimin sähkötöidenjohtajana, sähköautomaatioasentajana, työntekijöiden luottamusmiehenä sekä varatyösuojeluvaltuutettuna.
Viikonloppuisin muusikon työni vie minut musisoimaan jonnekin päin Suomea.
Luottamustoimet ovat minulle tuttuja. Olen toiminut mm. kaupunginvaltuutettuna, nyt toimin varavaltuutettuna ja kaupunginhallituksen varajäsenenä.
Myös myös muut luottamustoimet ovat minulle tuttuja jo vuodesta 2008;
olen toiminut kaksi kautta vapaa-aika – ja kaksi kautta sivistyslautakunnassa (entinen kasvatus -ja opetuslautakunta ), jossa olin viime kaudella puheenjohtajana ja tällä kaudella luottamushenkilönä.
Olen kokenut minulle osoitetut kaikenlaiset luottamustoimet tärkeiksi ja mieluisiksi.
Sanna Kuhlman, sairaanhoitaja (AMK), työsuojeluvaltuutettu
Olen Sanna Kuhlman 45v. Satakunnan sairaanhoitopiirissä Satasairaalan päätoiminen työsuojeluvaltuutettu. Taustakoulutuksiltani olen sairaanhoitaja (AMK) ja työnohjaaja. Asun Kokemäellä ja perheeseeni kuuluu kaksi poikaa, 14v ja 11v.
Luottamustehtäviä:
– Kaupunginvaltuutettu
– Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja
– Hyvinvointialueen varavaltuutettu
– Hyvinvointialueen turvallisuus- ja varautuminen lautakunnan jäsen
Seurakunta on merkittävä yhteiskunnan hyvinvoinnin tukipilari. Perheet, yksinäiset ja vähempiosaiset saavat apua seurakuntamme toiminnan kautta. Ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin lähdin, koska haluan olla tukemassa näitä toimintoja.
Minun seurakuntani on avoin suvaitsevaisuudelle, kohtaamiselle ja samanarvoiselle läsnäololle. Seurakuntamme vahvistaa yhteisöllisyyttä. Seurakunnan on oltava kirkon arvojen mukainen työnantaja.
Jorma Haapanen, eläkeläinen
Olen Jorma Haapanen. Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksi aikuista lasta ja viisi lastenlasta. Harrastan liikuntaa, kodin ja mökin hoitoa sekä metsästystä. Olen ehdokkaana sillä olen ollut kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa aikaisemminkin tekemässä tärkeitä seurakunnan yhteisiä päätöksiä. Koin tehtäväni tärkeäksi, sillä seurakunnan asiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Siksi olen ehdokkaana uudelleen. Minulta löytyy kokemusta myös kaupungin luottamustehtävistä, joissa olen edelleen mukana

